Työnvieroksunta ideologiana ja ammatinvalinnan vaikeus
6.2.2010
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Yhteiskunta, Kulttuuri, Politiikka
Rosa Meriläisen tuore kolumni käsitteli minullekin läheistä aihetta eli nuorten ja nuorehkojen akateemisten ihmisten vaikeutta sijoittua työmarkkinoille ja asettua aloilleen. Kuten lukijani varmasti muistavat, ehdin opiskella kemiaa vuosikausia, ennen kuin tulin järkiini ja siirryin kieliin, joita kyllä harrastin jo kemistiaikoinani. Täysin hukkaan heitettynä aikana en kyllä pidä kemistivuosianikaan, sillä luonnontieteellinen yleissivistys ei todellakaan ole haitaksi kellekään, mutta nuoruuden jatkuva epävarmuus työstä, toimeentulosta ja tulevaisuudesta on tuiki viheliäinen olotila, ja nykykulttuurimme surullisimpia piirteitä on, että se pyrkii killuttamaan inehmoraiskaa tässä löysässä hirressä loputtomiin.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä varmempi olen, että kulttuurimme on täynnä aatteellisia ansoja, jotka väen vängällä estävät nuoria aikuistumasta. Minun nuoruudessani ilmassa liikkui sellaista ideologiaa, joka näki työelämän sinänsä moraalisesti epäilyttävänä. Ideologia oli sukua vihreydelle ja vasemmistolaisuudelle, mutta ei oikeastaan mitenkään kiinteästi sitoutunut niihin - se ainoastaan hyödynsi niitä perustelunaan, ja olisi epäilemättä tasan yhtä hyvin kyennyt hyväksikäyttämään vanhojen hyvien aikojen oikeistolaista kulttuurielitismiä. Elinkeinoelämää luonnehdittiin ”kuolinkeinoelämäksi”, joka oli tuhoamassa maailman ja jonka palvelukseen ei kuulunut mennä, koska se nyt vain oli moraalitonta vihollisen puolelle asettumista. Ylipäätään töitä ei olisi saanut tehdä, paitsi ehkä rupeamalla henkilökunnaksi yliopistoon tai joksikin muuksi apurahoilla kitkuttavaksi nälkätaiteilijaksi.
Myös hanttihommien tekeminen kuului asiaan, kunhan ne eivät olleet oman koulutuksen mukaisia. Tässä oli taustalla jokin sellainen ajatuskuvio, että elinkeinoelämän palveluksessa työn kuului olla ikävää ja hyväksikäytön luonteista. Se, joka meni yksityiselle koulutuksensa mukaisiin ja kiinnostaviin töihin, myi näet sielunsa. Se, joka myi nuorisolle hampurilaisia Hesellä, sitä vastoin pyrki tekemisellään välittämään ideologisen sanoman elikkä statementin, kuten nykyisin on tapana sanoa: hän halusi havainnollistaa kapitalismin epäoikeudenmukaisuutta.
Tätä työnteon vastaista ideologiaa pönkitettiin myös korostamalla, että työnantajat halusivat töihin latteita ja sieluttomia keskinkertaisuuksia, eivät yksilöllisiä ja lahjakkaita ihmisiä. Minulla on sellainen paha aavistus, että jokainen noiden aikojen vasemmistofraasit ulkoa oppinut mukaradikaali uskotteli itselleen olevansa kovastikin originelli ajattelija ja yksilöllisesti lahjakas. Toki tämä itsepetos onnistuu mainiosti, jos on saanut hyviä numeroita koulussa, mikä ei sinänsä paljoa vaadi. Peruskoulu ja vielä lukiokin ovat niin helppoja laitoksia, että niissä menestyminen on paljon enemmän mentaliteetti- kuin lahjakkuuskysymys: kun kouluun mennään uteliaalla ja kiinnostuneella asenteella ja kun ylipäätään ollaan innokkaita lukemaan, oppimaan ja sivistymään, kuusi laudaturia tippuvat lopussa himaan yhtä luonnostaan kuin aikoinaan Manulle illallinen.
Työmarkkinoille sijoittumista häiritsevät kuitenkin muutkin ideologiat kuin vasemmistolaistyyppinen elinkeinoelämän vastaisuus. Naisettomista nörteistä usein kirjoittaneena minun täytyy tietysti pohtia myös koulussa hyvin pärjäävän, mutta omiin juttuihinsa keskittyvän epäsosiaalisen nörtin tai hikipingon kohtaloa tässä yhteydessä. Nörttiä vedetään tunnetusti koulussa turpaan että mäikyy, mutta samalla hän saa osakseen myös ihailua, ja sakinhivutuksen ja turpasaunojenkin taustalla on usein ihailun toiseksi vilpittömin muoto eli kateus. Hänen epäsosiaalisuuttaan pidetään merkkinä poikkeuksellisesta lahjakkuudesta, mitä se ei tietenkään välttämättä ole. Itse asiassa taitaa pikemminkin olla niin, että yksi merkittävimpiä tapoja olla keskinkertainen on olla koulussa hyvin pärjäävä epäsosiaalinen nörtti: matemaattisluonnontieteellisenkin alan suurista neroista löytyy hyvin sosiaalisia ja joka tavalla väkevästi inhimillisiä ihmisiä, kuten nobelistifyysikko Richard Feynman, jonka omalaatuiseen luonteeseen tutustuu parhaiten lukemalla hänen kaksi suomeksikin käännettyä muistelmateostaan.
Nuorena nörttiä siis ihaillaan ja kadehditaan, muttei rakasteta, ja hän oppii, että hänenlaisensa ainoa tapa olla minkäänlaisessa positiivisessa vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa on olla juuri ihailtu, ei rakastettu. Niinpä hän menee yliopisto-opintoja harjoittamaan pää täynnä epärealistisia unelmia tulevaisuudesta alansa huippututkijana. Siellä hän joutuu huomaamaan olevansa keskinkertainen kyky, ja tämä tietysti voi johtaa monenlaiseen henkiseen luhistumiseen: hän ei voi enää paistatella toisten ihailussa, mutta jos hän on riittävän epäsosiaalinen, hänellä ei oikein ole muutakaan, minkä vuoksi elää.
Terveimmät kasvavat tässä tilanteessa aikuisiksi ja ymmärtävät, että kun ihailua ei enää ole jaossa, on syytä oppia olemaan edes rakastettu ja alkaa mukavaksi, reiluksi ja sosiaaliseksi kaveriksi. Kaikilta tämä ei onnistu, he kaipaavat takaisin ihaillun ja kadehditun rooliin. Se voi onnistua vaihtamalla alaa johonkin sellaiseen, jossa ollaan aidostikin poikkeuksellisen hyviä (esimerkiksi kemiasta kieliin, heh-heh), mutta luultavasti merkittävästä osasta kyläkoulun matikkapriimuksia tulee sitä päämäärättömästi tutkintonsa jälkeen harhailevaa humanistimaisteria kovin paljon muistuttavia, elämässä paikkaansa löytämättömiä taivaanrannanmaalareita, jotka hurahtavat kauna-aatteisiin ja syyttelevät ”sosialismia”, ”tasapäistävää peruskoulua” tms. siitä, ettei heistä tullutkaan suuria neroja ja nobelisteja.
Kaiken takana on tietysti - kun kaikki kuoret kaavitaan pois - kuoleman pelko. Nuoruudelle ominaisessa epävarmassa elämässä pitäytyminen on yritys sinnitellä kiinni nuoruudessa, olla aikuistumatta, sillä aikuistuminen on vanhenemista ja vanheneminen vie kohti kuolemaa. Keskiluokkainen, vakiintunut elämä taas mielletään elävän kuolleen olotilaksi. Jostain vuosisadan takaisesta yhteiskuntakriittisestä kirjallisuudesta on näet omaksuttu ajatus jostain ”poroporvarillisuudesta”, muka yksilöllisyyden tukahduttavasta keskiluokkaisesta maailmasta. Nykyisen moniarvoisen elämäntyylin vallitessa tämä ajatus on kerta kaikkisen vanhentunut ja oikeus hyvin omanlaiseen ja omannäköiseen elämään on muillakin kuin suurilla neroilla.
Panu Höglund
- Musiikinteorian lehtoriSibelius-Akatemia
- IT-chefAhlsell
- Yleislääketieteen opettaja & 2 tutkijaaItä-Suomen yliopisto
- Sairaanhoitajan sijaisuuksiaPKSSK
- Tule edistämään terveyttä!Suomen Punainen Risti
- Lastenneurologian erikoislääkäriPKSSK
- LVI-asentajiaSSP Group Oy
- HallintojohtajaEskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä
- DiakonitjänstenTenala församling
- Business NavigatorCarlsberg Group
- 1.
-
Tekisi mieleni käyttää itseäni jonkinlaisena vastaesimerkkinä: epäsosiaalinen nörtti, joka keskinkertaisuutensa havaittuaan jätti huippututkijahaaveet luonnontieteellisellä, tai itse asiassa matemaattisella, alalla ja pyrki musertavasta epäuskosta huolimatta yksityiselle sektorille, ja pääsi sinne, ja on aidosti vieläpä tyytyväinen, että tuli ”myytyä sielu”, sillä eipä tosiaan ole valittamista, vaikka joskus tuntuisikin, että vapaa-aikaa on vähän liian vähän.
En ole ihan varma, tekeekö sielunkauppa minusta poikkeuksen vai tavallisen tarinan - tunnen joka tapauksessa itsekin joukon humanistisia nuoria aikuisia kaksikymppisistä kolmevitosiin, jotka eivät ole onnistuneet tai halunneet sijoittumaan ”oikeisiin” töihin. Kun ajattelen asiaa tarkemmin, kukaan heistä ei ole mielestäni koskaan perustellut tilannettaan, vaan olen aina lähinnä kuvitellut, että siinä on joitain ideologisia syitä taustalla; he kaikki kun ovat vahvasti vasemmistolaisia tai vasemmistohenkisiä, ja kuvittelen sen merkitsevän ”kapitalismin vastaista” asennoitumista työelämään. Luulen kuitenkin, että taustalla vaikuttava todellinen (joissain tapauksissa ehkä tiedostamaton, mutta epäilen vähän) syy on se, että he moni heistä arvostaa vapaa-aikaansa vielä paljon enemmän, ja osaavat käyttää se paremmin - toisin kuin joku minunlainen, jolle on helpompaa järjestellä elämäänsä, kun siinä on jokin ulkoinenkin organisoiva tekijä, jolloin se vähä vapaa-aika on helpompi käyttää tehokkaasti sen sijaan, että tulisi syvennyttyä liikaa masentaviin ajatuksiin ja stressattua sen päälle vielä raha-asioista.
- 2.
-
Tää oli hyvä! Samoin ensimmäinen kommentti! Ehkä myöhemmin lisää.
- 3.
-
Tähän vois vaan sanoa että ne känsäkädet suomen ovat rakentaneet ei nörttiakateemikot…
- 4.
-
”Peruskoulu ja vielä lukiokin ovat niin helppoja laitoksia, että niissä menestyminen on paljon enemmän mentaliteetti- kuin lahjakkuuskysymys: kun kouluun mennään uteliaalla ja kiinnostuneella asenteella ja kun ylipäätään ollaan innokkaita lukemaan, oppimaan ja sivistymään, kuusi laudaturia tippuvat lopussa himaan yhtä luonnostaan kuin aikoinaan Manulle illallinen.”
No ei nyt noinkaan mutta ei kuuteen vanhanajan laudaturiinkaan pääsemiseen tarvita mitään poikkeuksellista lahjakkuutta. Nämä nyky-laudaturit annetaan kussakin aineessa neljä kertaa pienemmälle osuudelle kokelaista kuin ennen. Ehkä enintään 10% koko ikäluokasta pystyisi siihen, jos oikein yrittäisi noudattaessaan normaalia opetussuunnitelmaa. Kaikenlaisia asioitahan sitä vähän yksinkertaisempikin voi oppia, jos on pätevät yksityisopettajat auttamassa ongelmakohdissa eikä koulun lisäksi mitään muuta elämää.
- 5.
-
Yritin itse opettaa siskolleni laajaa matematiikkaa, kun hän oli lukion ensimmäisellä ja minä kolmannella. Yritin selittää asioita mitä erilaisimmista näkökulmista ja oikaista väärinkäsityksiä parhaani mukaan. Kaikesta vaivannäöstä huolimatta oppi ei vain mennyt perille. Aivan vastaavasti itselleni jotkut asiat eivät sitten millään auenneet jatko-opinnoissa.
- 6.
-
Suomen tilanetta kuvaa hyvin se, että perinteisessä kauppahallissa, siellä kolera-altaassa, vai Senaatintoriko se nimi on, mydään nykyään vain kebabeja. Hyviä irakilaisittain tehtyjä sämpylöitäkin. Taiteiden yötkin on aasialaista riisiä thamaalaisittain, puolalaisia katusoittajia, turkkilaisia kebabeja, algerialaisia pizzoja ja valkovenäläistä tulennielentää. Jollekkin stagelle vipataan joku kannabista poltteleva, keskenään paritteleva, kotimainen teatteriryhmä vetämään jonkun repertoaarin - siinä sitten se.
Koko infrastruktuuri on luotu sellaiseksi ettei vain naapuri perusta omaa kyläkauppaa, tästä pitävät markkinataloutta kannattavat huolen. Kun kattoo muuta maailmaa, niin esimerkiksi sairaaloiden, tehtaiden ja koulujen lähistöille, on tarkoituksella kasattu pieniä parakkeja ja toimitiloja kannustamaan tuottoisaa yksityisyrittelisäisyyttä. Homma vaikuttaa myös sosiaalisesti. Suomessa on tarkoituksella vedetty maailman suurimmat ruohomatot näille alueille. Suomen pääkaupungista tulee mieleen rauhotettua luonnonsuojelualuetta. Ainoa joka pilaa mielikuvan on se, että niinkin vähäisesti asutetussa pääkaupungissa, on enemmän liikennemerkkejä kuin ihmisiä. Tästä on pitänyt suomen tätimafia huolen. Samat tädit jotka ovat pitäneet siitäkin huolen, että on lähes mahdotonta ostaa pullo kokista Helsingistä, Suomen pääkaupungista, kello 22.00 perjantai iltana.
Koko saaristo huutaa tyhjyyttään. Jos hyppää veneeseen Helsingistä, pitää mennä Hankooseen asti jos haluaa ostaa savustettua kalaa tai saada kupin kahvia. Alue on yhtä suurta rauhoitettua aluetta, rajavartioston suurin huoli on jakaa bensaa veneille, joista on loppunut bensa, kun asemia ei ole 100 km lähistöillä. On suuri ihme, että Helsinki-Vantaan lentokentällä on lupa olla kahvila, kauppoja ja toimintaa, hyvin ahtaasti asetettu toistensa lähistöille.
- 7.
-
”–hänenlaisensa ainoa tapa olla minkäänlaisessa positiivisessa vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa on olla juuri ihailtu, ei rakastettu. Niinpä hän menee yliopisto-opintoja harjoittamaan pää täynnä epärealistisia unelmia tulevaisuudesta alansa huippututkijana. Siellä hän joutuu huomaamaan olevansa keskinkertainen kyky–.”
Tämä toteamus pitää paikkaansa. Jokaiselle tulee se piste, jossa hänen täytyy hyväksyä olevansa keskinkertainen kyky. Peruskoulussa pärjännyt voi huomata lukioon mentyään olevansa ”vain” kasin oppilas. Lukion priimus huomaa yleensä yliopistossa olevansa vertaistensa joukossa. Jopa yliopistossa kavereittensa yläpuolelle noussut opiskelija joutuu jatko-opintojensa aikana huomaamaan, että maailma on täynnä yhtä lahjakkaita tyyppejä. Jossain vaiheessa tulee aina se piste, jossa on tunnustettava oma rajallisuutensa. Millä tasolla hyvänsä ihmisen on ensisijaisesti pärjättävä yhteiskunnan jäsenenä: ystävällisenä ja toisia auttavana ihmisenä.
Toinen huippuoppilaan tragedia on siinä, etteivät koulussa menestykseen johtavat kyvyt ole erityisen hyödyllisiä työelämässä, eivät edes akateemisessa maailmassa. Matemaattis-looginen päättelykyky ja kyky omaksua suuria määriä tietoa ovat välttämättömiä, mutta niillä ei nousta yhteiskunnan kärkiasemiin. Siihen tarvitaan ennen kaikkea ihmistuntemusta, empatiankykyä ja pelisilmää. Akateemisessa maailmassa etenemiseen tarvitaan puolestaan uskomattoman paljon luovuutta sekä tieteellisessä että sosiaalisessa mielessä. Jälkimmäistä kutsutaan usein myös vahvoiksi kyynärpäiksi. :-)
Toisaalta: mitäpä harmia olisi olla perusinsinöörikään? Työ on kohtuullisen rehellistä, palkka kohtuullisen hyvä ja työtoverit kohtuullisen älykkäitä. Vastuuta on yleensä ainakin riittävästi. Sadesäällä saa tehdä töitä sisällä. Ei hullumpaa, kun miettii vaihtoehtoja.
- 8.
-
Tämä menee nyt vähän ohi aiheen, mutta kerron silti. Kävin eilen asioilla naapurikunnassa. Matkaa oli 60 km suuntaansa ja normaalisti kaksikaistainen kestopäällystetie oli lumituiskun takia kaventunut yllättäen lähes yksikaistaiseksi. Koko matkan aikana vastaan tuli 5 puutavararekkaa ja kaikki kohtaamiset olivat todella tarkkoja lumipöperöisten penkkojen ja muutenkin huonon näkyvyyden takia. Omistan kuorma-autokortin, mutta enpä ole sitä juuri tarvinnut. Tuli siinä kyllä mieleen, että tuollaisella kelillä täydessä lastissa olevan rekan turvallinen kuljettaminen täyttää mielestäni kaikki ”rehellisen” työn tunnusmerkit. Suoraan sanoen: se on miesten työtä, olipa kuljettaja sitten mitä sukupuolta tahansa.
Itse siistiä sisätyötä tekevänä tiedän, että monet konttorihommat ovat paljon raskaampia ja vaativampia kuin luullaan. ”Paperien siirtely” on usein varsin kovaa työtä. Silti arvostan suuresti fyysisesti raskaita, perinteisiä ”miesten töitä”. Tämä johtunee isästäni, joka teki elämänsä aikana lähes kaikkia mahdollisia ”ryskätöitä”. Hän jopa osasi ajaa täysperävaunurekkaa ja olin joskus 70 -luvulla kyydissäkin. Pikkupojan mielestä ei voi olla juuri mitään miehekkäämpää, kun nähdä kymmenien tonnien painoisen rekan tottelevan
oman isän kouria.Tämän sentimentaalisen löpinän tarkoituksena oli kertoa, että viekää (jos suinkin mahdollista) lapsenne tutustumaan työpaikkaanne silloin, kun siellä oikeati tehdään työtä. Se voi auttaa lastanne arvostamaan tekemäänne työtä (olipa se mitä tahansa) ja ehkäpä myös työntekoa yleensä.
- 9.
-
”Työtävieroksuvia”? Voihan niitäkin tietysti olla. Itse olen ollut n.15 vuotta työelämässä. Tehnyt työtä tehdashommista vartijaan asti. Nyt olen ollut viimeiset 13 vuotta pääosin työtön tai ilmaisia töitä tekevä opiskelija. Ammattitaustaa löytyy ja positiivista asennetta, silti jostain ihmeen syystä ei onnistu valinta sattumaan meikäläisen kohdalle.Parhain vuosi mitä hain töihin oli n. 80 hakemusta liitteineen vetämässä. Alta kahteenkymmeneen tuli edes vastaus.
Haastatteluissa perusteltuja ”vakiolauseita”, ”olet ylikoulutettu”, ”etsimme hyvää tyyppiä”, paras oli teknisen myyjän tehtävään hakiessa ihan kiva kirjallinen vastaus: ” Emme pystyneet osoittamaan ammattiisi sopivaa tehtävää”. Kyse kodintekniikkamyyjän paikasta ja minulla on Teknisen myyjän AT vuodelta 06.:D:D Ilmaiseksi kyllä olen kelvannut töihin ”harjoittelemaan”. Eräskin valtakunnallinen vartiointiliike otti minut mielellään työssäoppimisjaksolle. Pistin parastani töissä, vuosien ammattikokemus pelissä. Pesti sujui hienosti ja koulusta vitosen paperit. Ei työpaikkaa.Pakko on ihmetellä mihin ollaan menossa? Silti, kaikesta huolimatta don´t let the sun go down… Että hyvää jatkoa vaan kaikille ”työtä vieroksuvillekin”.
Silti on pakko myöntää, että yrittäjyys on nyt vahvoilla, koska pakko olisi saada niitä tulevaisuuden eläkecenttejäkin kerättyä. - 10.
-
Meinaakko gunsmith, että saadaan vielä joskus eläkettä?
- 11.
-
Oman alan töiden hankkiminen se suurin pulma on, varsinaiset työnvieroksujat ovat sellainen marginaali, mikä ei suuresti hetkauta.
- 12.
-
Minä vieroksuin työtä lähes kolmekymppiseksi. Enää en pääse edes hanttihommiin vaikka haluaisinkin. Minulla ei toisaalta ole mitään sellaisiakaan lahjoja, joita hyödyntämällä voisin hankkia elantoni ilman ns. oikeaa työkokemusta.
Elämäntapamuutokselle ei ole enää vuosiin ollut ideologisia esteitä, mutta syrjäytyneenä, passivoituneena, työkokemuksettomana ja uramahdollisuutensa tuhonneena reppanana on vaikea motivoitua mihinkään. Yritän roikkua yliopistolla niin kauan kuin mahdollista.
- 13.
-
Jokaisella yksilöllä ikään katsomatta pitäisi olla oikeus tulla huomioiduksi työelämässä sillä potentiaalilla mitä hänellä on tarjota, ei ole oikein tasapäistää ihmisiä kaikilla on omat vahvuutensa. Nykyinen työelämä markkinatalouden vaatimusten myötä ei salli tuoda yksilön kykyjä esille. Menetetään valtavasti pitäisi luoda sellainen kulttuuri, joka arvostaa ja kunnioittaa ihmistä eikä väheksy ja sysää syrjään pois ikärasismi silloin ei tarvitsisi pähkäillä ns. työtävieroksuvien kanssa jotka ovat omaa syytään syrjäytettyjä!!!oikea ihminen oikealla paikalla! kaikki alkaa jo lapsena koulutuksen myötä sun pitäis tietää ja kakarana mikä susta tulee aikuisena ei se voi näin mennä…..
- 14.
-
”Nykyinen työelämä markkinatalouden vaatimusten myötä ei salli tuoda yksilön kykyjä esille. ”
Eäh, siihen kuvitelmaan että kilpailemalla muiden kanssa ja syrjimällä muita, rajoittamalla naisten seksuaalisuutta koko tämä yhteiskuntavelhe
perustuu.Oo niskan päällä tai huuda. Ja huuda itelles vaimo samantien.
- 15.
-
”Koko infrastruktuuri on luotu sellaiseksi ettei vain naapuri perusta omaa kyläkauppaa, tästä pitävät markkinataloutta kannattavat huolen.”
NykySuomi on minulle yhtä kuin Matti Vanhasen suuruudenhullu puolidiktatuuri, jonka Niinistö (myöhemmin asiaa katuen) levitti eteemme, kuin työläinen kauppasaaliinsa.
NykySuomessa harva voi hyvin, mutta ne jotka elävät naisten kanssa olkoon ongelmia viimeiseen pimpanvetoon saakka.
Tai sopikoon asiansa naisten kanssa. Se voi olla vaikeaa kun systeemi on luotu tyydyttämään kaikkien päähänpistot.
- 16.
-
”Parhain vuosi mitä hain töihin oli n. 80 hakemusta liitteineen vetämässä.”
On toi julmaa. Vituttaa olla hyväosainen.
- 17.
-
@13
”Nykyinen työelämä markkinatalouden vaatimusten myötä ei salli tuoda yksilön kykyjä esille. ”…ja ilman markkinataloutta kenelläkään ei olisi minkäänlaista motivaatiota edes yrittää tuoda kykyjänsä esille, saatikka muiden käyttöön.
Kyllä se on niin että ihminen ei tee mitään, jos ei ole pakko.
1 lukija on pitänyt tästä artikkelista.
Piditkö artikkelista?
Lähetä linkki kaverille sähköpostilla
Osion Kolinaa PANUhuoneesta syötteet:
kirjoitukset
kommentit